En ole moisia halveerauksia lukenut mutta kyky puhua puhelimen välityksellä muille on matkapuhelimessa merkittävä ominaisuus joka applen viimeiseltä puuttuu. (Tilalle on saatu monia kilpailijoiden 10 v sitten käyttöön ottamia ominaisuuksia, mms viestit, moniajo jne.)
Kyseinen ongelma johtuu applen päätöksestä tehdä jotain itse. Siis suunnitella anteeni. Koska Nokia suunnitteli toimivan anteenin joskus 10 v sitten, applelle jäi ainoaksi tehtäväksi suunnitella toimimaton ettei loukkaa Nokian patentteja eikä tarvitse maksaa rojaltteja.
Kuten joskus puoli - yksi vuotta sitten kirjoitin, mikäli apple noudattaa lakia sen kannettavalla musiikki soittimella voi olla yhteydessä nettiin tai matkapuhelimen käyttäjiin mikäli on valmis kantamaan mukana yhteyskaapelia jonka voi pistää puhelinlinjoille.
Apple on siis teknisesti heikompi kuin kolme vuotta sitten ostamani N-82 mutta imago eroa on ollut paljon joten ehkä kaikkein teknisimmät nörtit hiukka irvistelevät.
Itse olen useissa yhteyksissä kylläkin puolustanut Applen vimpaimia niiden helppokäyttöisyyden vuoksi ja ehdottanut teknisesti peukalo keskellä kämmentä oleville tutuille niiden hankkimista joten minua ei voi lisätä listaan morkaajista vaan hinta laatu tietoisista.
Aina kun olen ostanut puhelimen, kyseisen yrityksen kurssi on laskenut, olen kokeillut miltei joka merkkiä. Apple ei ole päässyt siihen hinta laatu suhteeseen joka mahtuisi taskuuni mutta olisin jenkeissä ostanut muutaman kappaleen lahjaksi jos olisin löytänyt sopivan kaupan.
Tuossa puhelinvertailu
N82, Apple 4 ja Samsung s8500 wave jonka luultavasti ostaisin jos olisin kauppaan menossa.
.